Sanavarasto vuoden ja kolmen kuukauden ikäisellä

Meidän pikkuneiti on jo yli yksivuotias. Hän juoksee, kiljuu, karjuu ja tahtoo. Hän osaa jo monta sanaa ja uusia sanoja tulee jatkuvasti. Opitut sanat kertovat paljon siitä, mistä hän tykkää ja mitkä asiat ovat meillä arkipäiväisiä jollakin tapaa.

Sanavarasto vuoden ja kolmen kuukauden ikäisellä:

Kisssssa
Kiia = kirja
Kekä, kikä = kenkä
Kukkuu
Kuka
Eippa = heippa
Ei oo
Vavva = vauva
Tiiito, kiito = kiitos
Mämmä, mamma = mamma
Isssshi, isssi = isi
Tettä, tittä = vettä
Käkä = käsi
Kaaakka = ankka
Kukka
Kakka
Kaka = kana
Kukko
Oho
Hps = hups
Tissi
Huiii
Kiikkuu
Hu-a, hau hau, koi = koira

sanavarasto yksivuotiaana


Lisäksi tyttö osaa sanoa kahden meillä hoidossa olevan lapsen nimen, toisen ihan oikein ja toisen omalla, mutta tunnistettavalla tyylillä. Kun hänelle osoittaa eläimen kuvaa kirjasta, osaa hän jo monen kohdalla kertoa, mitä eläin sanoo.  Satunnaisesti hän sanoo myös muita sanoja, lähinnä eläimiä, esimerkiksi kettu on tullut muutaman kerran selkeästi.

On ihanaa, kun tyttö pyytää tettä ja sitä saatuaan kiittää sanomalla tiito. Hän myös auttaa purkamaan kauppakasseja ja tyhjäämään pyykkitelinettä, tuodessaan pyykkejä/ ostoksia yksitellen minulle hän sanoo lähes poikkeuksetta tiito. Tyttö usein kiikkuu missä milloinkin, tai kiikuttaa jotain. Pyykkitelinettä hän usein heiluttaa ja sanoo kiikkuu, huiiii. Kirjastossa ja kirjakaupassa käyminen on välillä vaikeaa, kun tyttö hokee kiia ja hermostuu, kun ei saa jokaista kirjaa käsiinsä.

 Mikä oli lapsesi ensimmäinen tai hassuin sana?

12 kommenttia

  1. Voi ihanuus <3 Minusta tämä aika on ihan parasta, kun pieni oppii sanoja nopeasti ja alkaa höpötellä kaikkea. Vielä ei kuitenkaan ole uhmaa. Ei sillä, että toinen ei olisi ihmeellinen ja rakas aina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jonkinlainen varhaisuhma... Pitääpä siitäkin kirjoitella. :D Toki eihän se ole vielä sama kuin isommalla, joka kiljumisen sijaan päästää jo toisenlaisia argumentteja suustaan. Mutta joo, ihanaa aikaa tämä on. <3

      Poista
  2. Nää on kyllä niin tärkeää kirjata ylös, kun ei niitä muuten muista ja ihanaa lueskella sitten jälkikäteen!

    Piti oikein kaivaa esiin tämä meidän esikoisen sanavarasto 1,5-vuotiaana. :D http://momistheblog.blogspot.fi/2014/08/hopo-hopo.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on blogi, niin on yksi syy enemmän muistaa kirjailla näitä asioita ylös. :D Käyn kurkkaamassa teinän sanavarastoa. ;)

      Poista
  3. Minulla on yksi pieni puhumaan opetteleva hoitolapsi. Ihana vaihe! <3 Omien lasten ensisanoja en edes muista. Onneksi jotain on kirjoitettu vauvakirjoihin muistiin. Tosin neljännen vauvakirja on hävettävän huonosti täytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tytön vauvakirja myös hävettävän huonosti täytetty. :(

      Poista
  4. Ihana postaus! Puhumaan opetteleminen on todella suloinen vaihe. Minusta tuntui monesti että olin kuin poikani tulkki. Selitin maailmaa hänelle ja häntä maailmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Omaansa ymmärtää parhaiten. <3

      Poista
  5. Ihania! Ja mahtavaa että oot kirjannut näitä ylös. Itse en ole kuin muutamia muistamiani kirjoittanut ylös vauvakirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on täällä blogissa vain, pitäisi siirtää vauvakirjaankin! :D :o

      Poista
  6. Meillä on just nyt 1 v 2kk oleva tyttö ja eka sana oli kakka, niin kuin isoveljelläänkin oli. Itsekin yritän kirjata sanoja vauvakirjaan. Tuossa sinunkin laittamassa listassa on monta samaa mitä meidän tyttö sanoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakka tuntuu olevan tosi monen ensimmäinen sana! :)

      Poista

Hei, jätäthän kommentin! :)