Viikonlopun kaatopaikkatavaraa & tyttöjenilta

Meillä on ihana ja vauhdikas viikonloppu takana. Perjantaina kävimme lasten kanssa kirjastossa satutuokiolla. Tytön käytös jännitti minua etukäteen, hän kun ei ole hirveän rauhallinen tapaus. Yllättäen homma sujui hyvin. Muut lapset kuuntelivat talvisia satujua, kun minun lapseni selaili kiinnostuneena kuvattomia kirjoja Namibian itsenäisyydestä ja Turkin historiasta. Kotona koottiin ja leikittiin ensimmäistä kertaa kunnolla tytön junaradalla.




Perjantaina illalla mies jäi tytön kanssa kotiin ja minä lähdin, pitkästä aikaa meille tulleen, siskoni kanssa kaupungille syömään. Bussikuskin noteerasi, että olin pynttäytynyt ja toivotteli meille tytöille hauskaa bileiltaa. Suunnattiin bilettämisen sijaan kuitenkin ihanaan 1h+keittiöön, minne sain syksyllä syntymäpäivälahjaksi lahjakortin. Söin pääruoaksi pihvin ja mietin, miksi ikinä ikinä syönkään missään muualla pihviä. Yleensä pihvissä on vähintäänkin osa sitkeää, mutta 1h+k:n pihvi suli suuhun. Ihanan illallisen jälkeen käytiin vielä yksillä ja sen jälkeen otettiin taksi kotiin. Pieni luksushetki arjen keskellä tuntui ansaitulta.



Lauantaina vanhempani tulivat meille käymään. He toivat mukanaan löytöni tori.fi:stä. Löysin ihanan Tehokalusteen, eli nykyisen Martelan, pienen työpöydän. Lisäksi saatiin kaksi Tehokalusteen rulokaappia. Rulokaapit olivat saaneet kuolemantuomion ja ne olivat matkalla kaatopaikalle. Toisesta kaapista oli lukko rikki, mutta uusia onneksi löytyy kohtuu helposti. Onneksi kuulin kaapeista ajoissa ja me säästettiin pitkä penni, kun en tilannutkaan löytämääni 60-luvun hyllyä vintageliikkeestä.

Lauantaina illalla tehtiin nachovuokaa ja katsottiin Netflixistä hömppää.



Sunnuntaina siskoni lähti kotiin ja me suunnattiin Prismaan viikon ruokaostoksille. Autokärry oli ääriään myöden täynnä ja lapsi sinkoili mihin sattuu. Koiranruokahyllyllä hän hihkaisi "kaaakka!". Meinasin jo sanoa, ettei täällä ole ankkoja, mutta olihan hyllyssä leikkiankka koirille. Voi sitä osaamisen riemua, kun hän ihan itse löysi "kaakan".

Iltapäivällä siivottiin tavaroita uusille paikoille ja saatiin karsittua ylimääräisiä papereita ja vanhoja lehtiä pois iso pino. Päästiin myös eroon vanhasta, liian isosta työpöydästä ja minä öljysin osan meidän teak-kalusteista. Toivon todella, että meidän kodin järjestely sujuu näin hyvin jatkossakin ja saataisiin urakka valmiiksi, ehkä jo ennen kesää?

Onko sinulla pihvisuosituksia Vaasasta? Pelastuiko sinun mielestäsi roskistuomiolta roska vai aarre?

6 kommenttia

  1. Kivalta kuulostaa viikonloppu, ja vitsit mikä löytö nuo kaapit!

    VastaaPoista
  2. Pitäisi omatkin muksut viedä kirjastoon, mutta toistaiseksi ei olla usein käyty, juurikin omasta "pelostani" että eivät käyttäydy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti. :) Me ollaan käyty kirjastossa tytön kanssa ihan vauvasta asti. Satutuokiolle tuskin oltaisiin kahden vielä menty, mutta työni takia sinne päädyttiin.

      Poista
  3. Kivan kuuloinen viikonloppu! :)

    Kuvassa oleva kaappi/lipasto on tosi ihana! Meillä on hyvin samanhenkinen vanha Billnäsin-kaappi TV-tasona. Mä niin tykkään tuollaisista retroista huonekaluista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös rakastunut retrohuonekaluihin. :) Meiltä löytyy monta 60-luvun huonekalulöytöä.

      Poista

Hei, jätäthän kommentin! :)