Työn aloitus vauvavuoden jälkeen

Blogi on ollut tavallista hiljaisempi. Arki on tullut taloon, kun aloitin työt vuoden alussa. Paljon olen miettinyt, kuinka perheelliset kodin ulkopuolella töitä tekevät ehtivät kaiken. Minä teen työtä kotona perhepäivähoitajana, joka helpottaa edes hieman kiirettä. Myös kerran kahdessa viikossa käyvä kotisiivous on meidän suuri pelastus. Näistä asioista huolimatta aika ei riitä mihinkään. Ja silti tyttö on reagoinut muuttuvaan arkeen.


lapsiperheen arki

Kaunis ja aktiivinen arki vs. todellisuus

Somessa näkee kaunistellun kuvan ihmisten arjesta. Työpäivän jälkeen uraäidin pöydässä on alusta asti itsetehdyt ateriat koko perheelle, arki-illan ohjelmaan kuuluvat myös pulkkamäki- ja hiihtoretket. On harrastuksia, esityksiä, jumpassa käyntiä, kuvankauniita smoothie bowleja ja niin edelleen. Miten ihmeessä se on mahdollista?! Tekeekö kaikki somessa arkeaan näyttävät kolmen tunnin työpäivää vai miten sitä pystyy? Me ehdimme harvoin päivällisen jälkeen enää ulos. Silloin kun ehdimme, tyttö usein meinaa nukahtaa rattaisiin poistulomatkalla puistosta.

Meidän arkea helpottamaan ollaan tehty päätös käydä sunnuntai aamuisin kaupassa ja ostaa viikon tarpeet kerralla. Kaupassa on silloin väljää ja ja tytölle löytyy aina vapaa autokärry. Ilman autokärryä meidän kauppareissut ovat yleensä aikamoisia...

Esimerkiksi yhtenä perjantaina käytiin kaupassa, koska minun piti saada irtokarkkia. Autokärryä ei tietysti ollut vapaana. Tavallisessa kärryssä tyttö istui hetken ja muuten hän käveli - yritti siis karkailla. Nähtyään jollain vauvan, lähti tyttö vauvan perään hokien "vavva, vavva". Kun vauvan perään ei saanut mennä, oli edessä armoton itkuraivari.

Arkipäivisin miehen kotiin tulon ja päivällisen jälkeen tuntuu, että ehdin pöydän pyyhkiä ja tiskit laittaa pois, kun on jo tytön iltapuuron ja iltatoimien aika. Jos haluan omaa aikaa, tapahtuu sen tytön iltapesujen aikaan pienen lenkin muodossa (ehkä kerran kuukaudessa). Usein en jaksa mitään, vaan makaan sohvalla kännykkää selaten kun mies hoitaa tytön iltatoimet.

takaisin töihin

Lapsen reagoiminen töiden aloitukseen

Me vietimme hyvin aktiivista elämää vauvavuotena. Lähes joka päivä kävimme kerhossa tai perhekahvilassa. Näimme paljon kavereita ja olimme paljon liikkeessä. Neljän seinän sisällä vietetyt päivät olivat ikäviä meille molemmille.

Töiden aloitus perhepäivähoitajana sujui hyvin. Tyttö on ollut älyttömän iloinen uusista kavereista. Joka aamu kavereita mennään ovelle vastaan riemusta hihkuen. Mustasukkainen hän on ollut vain muutaman kerran kerhossa, mutta kotona ei kertaakaan. Työpäivän päätyttyä huomaan kuitenkin, että tyttö on tavallista väsyneempi ja hellyyden kaipuisempi. 

Ennen hän halusi olla lähekkäin pötköttelemässä hoitolasten lähdettyä siihen saakka, että mies tulee kotiin. Eilen oli ensimmäinen päivä kun riitti, että leikin tytön kanssa. Tänäänkin leikittiin kunnes mies tuli kotiin. Tämä muutos on todella tervetullut ja toivottavasti pysyvä.

Pari viikkoa sitten oli noin viikon mittainen jakso, kun tyttö ei huoli minua enää iltaisin. Syli ei kevannut enkä saanut mennä lähellä. Hän vain katsoi minua kauhuissaan ja vihaisesti, pyristeli pois silmät kyynelissä. Tämä jakso ajoittui tosi kurjasti miehen työmatkan aikaan. Oli kamala tunne, kun tyttö ei huolinut minua eikä kukaan voinut auttaa. Onneksi tämä vaihe meni nopeasti ohitse.


perhe elämä ja työ

Kuinka sinä selviydyn perhe-elämän ja työn yhdistämisestä?

11 kommenttia

  1. Ihanaa että saat pitää tyttöä kuitenkin työn ohella kotona, hän varmaankin reagoisi vielä voimakkaammin jos olisi päivät päiväkodissa ja sinä töissä. Kyllä työn aloittaminen on muuttanut kaikkea ihan hirveästi ja tuntuu että päivään pitäisi saada enemmän tunteja jostain! Tsemppiä, se oma balanssi vaan täytyy löytää jostain. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on! Välillä kyllä mietin, miltä tytöstä tuntuu, kun en aina voi vastata hänen tarpeisiinsa heti kun pitäisi... Onneksi hän ei ole tuon pienempi ja on niin reipas tyttö. :) Kiitos tsempeistä. <3

      Poista
  2. Muistan niin hyvin kun äitiysloman jälkeen aloitti työt. Helpotus tai toi se että mies oli kotona vielä kuukauden kun mä menin töihin. Koti oli siisti ja ruuat valmiina,mutta sitte se arki vasta kauheelta tuntuikin kun molemmat oli töissä ja töiden jälkeen piti vielä tehdä kotihommat työpäivän päälle. Yllättävän hyvin kaikkeen tottuu ja uloskin nykyään ehditään kun ikää on tullut lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti auttaa, kun lapsi vähän kasvaa! Onneksi työpäivän aikana saadaan ulkoilua molemmat tytön kanssa. :)

      Poista
  3. Mä aloitan kuopuksen kohdalla työt vasta syksyllä, mutta esikoisen kanssa kaikki meni aikanaan paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Käyn töissä kodin ulkopuolella ja kun autoa ei ole, niin hoitopäivien pituudeksi tulee helposti se 9,5-10 tuntia, mikä tuntuu kyllä kamalalta. Ja koska olen yksinhuoltaja, jolla suku satojen kilsojen päässä ja tuttavat myös työssäkäyviä, niin ei kukaan muukaan pysty auttamaan hakurumbassa.

    Lapsi ei siis oireillut hoidossa aloitusta (1v9kk ikäisenä) mitenkään negatiivisesti, mikä helpotti kyllä tosi paljon omia fiiliksiä. Lapsen hain viimeistään klo 16.30 ja meni nukkumaan n. klo 20.30, joten sen verran sitä jäi yhteistä aikaa. Ja koska herätys oli aikaisin aamulla, niin harvoinpa sitä itsekään jaksoi yli klo 22 valvoa. Mutta jotenkin sitä on pärjännyt :) Koti on ihan siisti ja me taas käydään ihan mielellään kaupassa n. joka toinen päivä. Ylimääräistä aktiviteettia kyllä harvoin jaksetaan nytkään, vaikka olen vielä kotona. Lähinnä sen takia, että tuntuu olevan vaikea keksiä mitään yhteistä juttua kahdelle eri ikäiselle lapselle varsinkin, kun kuopuksella on niin lyhyt pinna. Avoimessa päiväkodissa, leikkipuistossa ja kirjastossa käydään + ne kauppareissut ja omalla pihalla ulkoilut. Ja esikoinen on jatkanut päiväkodissa osa-aikaisesti nyt, kun olen ollut kotona.

    Kuopus tulee olemaan saman ikäinen aloittaessaan hoidon ja nyt jännätään, että pääseekö edes samaan päiväkotiin. Myös esikoisen eskarin aloitus tulee aikanaan hankaloittamaan arkea, kun saa juosta ympäri kaupunkia ja jossain vaiheessa pitäisi ehtiä sinne töihinkin :/ Tosin aikomuksena tehdä 80 % työaikaa, mutta matkojen kanssa päivät venyvät silti suht pitkiksi. No lapset kasvaa niin nopeasti, että kohta nämäkin hullut vuodet on muisto vain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan kyllä hattua, kun yksin hoidat homman ilman lähellä olevia tukiverkkoja! Toivottavasti lapsesi pääsevät samaan päiväkotiin. Tuntuu ihan kohtuuttomalta niiden perheiden puolesta, jotka joutuvat moneen päiväkotiin lapsia kuskaamaan. :(

      Meillä kauppareissut eivät kuulu kyllä suosikkeihin. Siihen menee yllättävän kauan aikaa, vaikka kirjoitan listan siinä järjestyksessä kun tavarat kaupassa tulee vastaan eikä sinänsä joudu miettiä, mitä ostetaan.

      Poista
  4. Minäkin olen perhepäivähoitaja eli aina kotona. Lähetän aamulla isommat lapset kouluun ja olen vastaanottamassa koulun jälkeen. Nuorin kuuluu hoitoryhmään eli tuntuu, että olemme aina yhdessä. Vaikka tästä työstä ja kotonaolostakin tykkään, niin tuntuu että olen AINA kotona. Mies valmentaa parina iltana säbää ja viikonloppuisin on turnauksia. Minä yritän harrastaa kerran viikossa korista ja muutenkin poistua yksin kotoa aina välillä. Olisi myös ihanaa olla yksin kotona. Hiljaisessa ja siistissä kodissa. Tänäänkin meillä oli parhaimmillaan täällä 8 lasta, kun koululaisillakin oli pari kaveria.
    Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole vielä hirveän paljoa tullut tuota tunnetta, että olen aina kotona. Sitä odotellessa, koska ajan kysymyshän tuo tunne taitaa tässä hommassa olla. :D

      Yksin kotona olo olisi kyllä joskus kivaa. :)

      Poista
  5. Musta oli ihanaa palata kouluun äitiysloman jälkeen. Se tuntui kuinn lomalta :D Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kouluun paluu sujui sinulta hyvin. :)

      Poista
  6. Kiitos kun osallistuit Viikon Kuva Maailmalta - Link Up Partyyn! Tule mukaan uudelleen huomenna!

    VastaaPoista

Hei, jätäthän kommentin! :)