Lupauksia vuodelle 2018

Vuodelle 2017 minulla ei juurikaan ollut toiveita. Nyt kun elämä lapsen kanssa on tullut tutuksi, uskaltaa vuodelle asettaa jo joitakin toiveita. Blogit ovat täynnä lupauksia siitä, ettei lupaile mitään vuodelle 2018. Samaan hengenvetoon kerrotaan, että tavoitteena ja haaveena on sitä ja tätä. Onko lupauksella ja tavoitteella niin isoa eroa kuitenkaan? Minä aion tavoitella, unelmoida ja luvata.

Jos sanani syön, mörökölli minut säästäköön. Joka tapauksessa, vuonna 2018 minä lupaan...

Työ ja raha

Teen työni niin hyvin, että voin olla siitä ylpeä. Keksin hauskoja arjen piristyskeinoja ja olen aidosti läsnä.

Töissä oleminen hoitovapaalle verrattuna parantaa taloudellista tilannetta lähes automaattisesti, kunhan menot eivät kasva. Tänä vuonna säästötilini lihoo.

Minut tuntevat eivät varmasti usko, mutta vuonna 2018 minulla on tavoitteena tienata myös pääomatulojen muodossa. Käyn kurssin sijoittamisesta ja tutustun erilaisiin tapoihin sijoittaa.

Kulutan vähemmän materiaan, mutta ostan enemmän palveluita kuin vuonna 2017.

Itse leipomalla voi säästää


Koti ja äitiys 

Viime vuonna aloitin kodin karsinnan. Jatkan karsintaa entistä ahkerammin. Toivon, että tämän vuoden loppuun mennessä karsinta olisi kunnialla läpi viety.

Olen läsnäoleva vanhempi.

Vien tytön moniin seikkailuihin ja nauttia arjen pienistä asioista. Ainakin kotieläintilalla vieraillaan ensi kesänä.



Elämäntavat

Vauvavuosi ei tehnyt terveille elämäntavoille kovin hyvää. Ruokailurytmistä sain silti pidettyä kiinni. Vuonna 2018 aion syödä hieman terveellisemmin. Herkuissa panostan entistä enemmän laatuun - olen varma, että käsin tehtyjä konvehteja syö vähemmän kuin tusinakonvehteja.

Harrastan liikuntaa vähintään 52 kertaa vuoden 2018 aikana. Vuoteen 2017 verrattuna tämä on hurja parannus.

Juoksen enemmän kuin vuonna 2017, jolloin saldo oli ehkä 10 kilometriä.


Matkustelu

Tehdään viikon perheloma Krakovaan.

Vietetään viikonloppu Helsingissä.

Käydään Ruotsissa tai Tallinnassa.

Varaan seuraavan lentomatkan vaativan reissun. Pelkään lentämistä ja ilman pientä pakkoa (maksettuja lentoja) en matkustaisi minnekään.


Haaveiletko, tavoitteletko tai lupasitko sinä jotain vuodelle 2018?

10 kommenttia

  1. Sen kummempia tavoitteita ym en tehnyt, mutta kyllä niitä suunnitelmia on. Saa vain nähdä, että mitkä tulevat toteutumaankaan. Vaikka 1 asia olisi ainakin tarkoitus vihdoin toteuttaa.

    VastaaPoista
  2. Mukavan kuuloisia lupauksia sinulla tälle vuodelle! :) Itse haluaisin matkustella viime vuotta enemmän. En kyllä kauheesti tykkää lentämisestä, mutta siitä huolimatta matkustusinto on kova! :) Aloitin 1.1 pienimuotoisen laihdutuksen (4.2kg). Alkoivat vaatteet loppuvuodesta sen verran kiristää, että oli pakko keksiä jotain! Neljä vuotta sitten laihdutin 7.6 kg.
    Mukavaa alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7,6 kg pudotus kuulostaa hyvältä saavutukselta! Itse pudotin joskus vähän reilu 5 kg ja se kyllä näkyi jo ulkonäössä kivasti. :) Ihanaa vuotta sinullekin!

      Poista
  3. Hyviä lupauksia sinulla. :) Itse lupaan hoitaa terveyteni kuntoon ja saada kotimme remontin melkein valmiiksi, jottei ensi vuodelle jäisi kuin kellarikerroksen remontointia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä terveys- ja kodinremppaan! :) Ja teidän vauvavuoteen. <3

      Poista
  4. Krakova <3 Mun on ihan pakko laittaa sulle luettavaksi meidän viime reissun postauspläjäys :) Krakova on niin ihana, romanttinen ja lämmin paikka. Lapsillekkin on vaikka mitä puuhaa siellä. Me oltiin tosin vanhimman lapsen kanssa siellä viimeksi niin niitä varsinaisia lasten kohteita ei ollut. http://villananna.blogspot.fi/search/label/Krakow

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkivinkistä! Kävin jo vähän selailemassa ja sielä oli kiva määrä postauksia. :) Palaan niitä varmasti paremmalla ajalla lukemaan tarkemmin! Ihana kuulla, että tykkäsit kaupungista. :)

      Poista
  5. Tsemppiä lupausten lunastamiseen :) Itse en tänä vuonna luvannut mitään, jatkan vaan jo syksyllä alkanutta elämäntaparemonttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsemppiä sinulle elämäntaparemonttiin. :)

      Poista

Hei, jätäthän kommentin! :)