Osta, älä osta, osta... Black Friday!

Olen muuttanut kulutuskäyttäytymistäni paljon muutaman vuoden aikana. Ostan yhä kivaa ja kaunista, mutta enemmän ajatuksella. Ostan aiempaa enemmän käytettynä, vaatteita en osta hetken mielijohteesta ja tavoitteena on, että pian meidän jokaisella tavaralla olisi kotona oikeasti oma paikkansa. Aiemmin vähäiset shoppailuhaluni ovat kuihtuneet olemattomiin ainakin perinteisen shoppailun osalta.

Koko viikon on jokaisesta mediasta tursunnut mustan perjantain ilosanomaa. Monia nettikauppoja olen selaillut, mutta aika harvasta olen ahkerasta klikkailusta huolimatta tilannut. En kuitenkaan viettänyt älä osta päivää, vaan liityin mustaan perjantaihin. 

Tytölle ostin syntymäpäivälahjaksi nuken. Nuket ovat viime aikoina kiinnostaneet muskarissa ja kerhoissa, joten nukke tulee todennäköisesti kovaan käyttöön. Nuken rattaat ostin Facebook-kirpparilta samaan syssyyn.

älä osta päivä
Tämän päivän ostokset, lisäksi ostin leikkikeittiön / Kuvat Jollyroom.fi

Joku ehkä miettii, mitä alle 1-vuotias tekee kassakoneella, työkaluilla ja lääkärin välineillä? Meillä on kuitenkin pian kotona uusia leikkijöitä, kun aloitan tammikuussa työt perhepäivähoitajana. Ratkaisu tuntuu erittäin hyvältä: saan tehdä koulutustani vastaavaa työtä, mutta minun ei tarvitse viedä tyttöä muualle hoitoon.

Ostin tänään jotain myös itselleni: ResQ sovelluksessa sai osan tilauksen hinnasta takaisin. Ostin itselleni valmisruokaa illaksi. Meillä on tänään ollut tyttöjen ilta, kun mies on pikkujouluissa. Tyttö meni onneksi kiltisti nukkumaan ja minä olen syönyt, katsonut salkkareita ja lukenut blogeja.


Vietitkö sinä älä osta päivää vai mustaa perjantaita?

10 kommenttia

  1. Hei perhepäivähoitajan homma kuulostaa mielenkiintoiselta! Ja hyvältä, itsekin sitä aina ajoittain pohdin :) Itse vietin vähän huomaamatta älä osta -päivää, koska ei ollut mitään ostettavaa. Yritän vältellä nykyään kyllä sitä, että ostaisin vain ostamisen ilosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ottaa selvää asiasta, jos olet kiinnostunut. :) Monissa paikoissa perhepäivähoitajista on kova pula.

      Itsekin ostelin paljon ennen ostamisen ilosta. Nykyään yritän sijoittaa rahat järkevämmin kun ostamisen ilo yllättää. :)

      Poista
  2. Mulla jäi mustan perjantain ostelut kyllä ihan täysin ostamatta. Periaatteessa kukaan ei tarvinnut mitään ja joululahjatkin on ostettu valmiiksi. Haikeudella kyllä snäpin kautta katsoin mitä kaverit on löytäneet 😊

    Hei onnea perhepäivähoitajana aloittamiseen 😊 mä oon itse ollut muutaman vuoden kiertävänä ennen lapsia 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Ihanaa jos olet jo joululahjat ostanut! Itse olen aina viime tingassa liikkeellä, vaikka joulukoristeet saan taloon kyllä hyvinkin ajoissa... :D Pitäisi yrittää skarpata lahjojen suhteen.

      Poista
  3. Minä vietin mustaa perjantaita ihan tosissaan. Kotiäidin onni on nettikaupat. :D Ostin Me&I vaatteita lahjaksi keskimmäiselle. Jotexilta ostin kahdelle nuoremmalle aluslakanoita. Löytyi juuri sopivankokoisia kuminauhalakanoita. Suomalaisesta kirjakaupasta tulee esikoisen kahdelle kaverille ja pojalle itselleen kirja. H&M:ltä tulee esikoiselle kaksi pyjamaa ja yhdet collegehousut.

    Uutiskirjeitä tuli viikon aikana kymmeniä. Joka kerta kun vauva söi tai nukkui sylissä, niin äiti tutki kirjeitä ja verkkokauppoja. :D

    Onnea perhepäivähoitajalle. Ihanaa että löytyy hoitajia. Teette tärkeää työtä. Kun esikoinen aikoinaan meni hoitoon 1 v 7 kk iässä, niin en olisi voinut kuvitellakaan päiväkotia. Saimme ihanan hoitajan aivan naapurista. Edelleen olemme tekemisissä, vaikka poika ei ole ollut siellä enää pian kahteen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikaupat on kyllä petollisia! Itsekin meinasin tilata Me&I:lta, mutta hillitsin itseni. Viimeksi Me&I kirpparilla Gerbyssä ostelin paljon varastoon, niin tarvetta ei kyllä oikeasti olisi ollutkaan. :)

      Ihanaa, että teillä oli ihana hoitaja pojalla. <3 Se on kultaakin tärkeämpi asia. Ja vielä ihanempaa on, että olette edelleen tekemisssä. :)

      Poista
  4. Onnea perhepäivähoitajana aloittamiseen! Itse aloitin alkuvuodesta yksityisenä perhepäivähoitajana.
    Minä itse en varsinaisesti ostanut mitään Black Friday-juttuja, mutta mies haki Arnoldsilta mysteeriboksin lapsille. Lisäksi esikoinen sai toppahousut ja lapset saivat hanskoja Stadiumista. Ei siis mitään mitä ei olisi jo ollut viikkoja tarkoitus hankkia. Esikoinen on tähän saakka ulkoillut verkkareissa tai pakotettuna tuulihousuissa. Kai se on joku esiteiniys alkanut, kun ulkovaatteiden käyttö on niin vaikeaa/mahdotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tietää, että on hoitajakollega täällä blogimaailman puolellakin. :) Arnoldsin mysteeriboksi olisi kyllä ollut ihana.

      Muistan itsekin teininä, kun mitään kunnon ulkovaatteita en halunnut käyttää. Nykyään olen mukavuudenhaluisempi.

      Poista
  5. Meillä oli älä osta -perjantai. Ainoa mitä tilasin oli kissoille ruokaa ja sen olisin tehnyt joka tapauksessa ja black fridaysta en siinä hyötynyt. Vähän ärsytti kun osassa kaupoista vietettiin koko viikon black fridayta ja voi niitä mainosten määriä kaikkialla (varsinkin sähköpostissa). Aika monta uutiskirjettä meni peruutukseen. En ymmärrä sitä, että ostetaan ostamisen ilosta ja kun nyt on niin halpaa. Kuitenkin pakko sanoa, että ymmärrän jos ostetaan oikeasti tarpeeseen. Varsinkin pienituloisille tuo päivä toi varmasti monelle iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ymmärrä sitä hysteriaa. Jotkut vetää koko tilinsä sileäksi kun halvalla saa - siinähän säästää rahaa! :D :D Toki tarpeeseen tehdyt löydöt ovat ihan kivoja, varsinkin kun homman voi hoitaa kotona istuskellen. :)

      Poista

Hei, jätäthän kommentin! :)