Kuulumisia ja kunnallisvaaleja

Viikkoon on mahtunut kahdet mammatreffit, neljäkuukautisneuvolassa käynti ja yksi elokuvateatterin vauvanäytös. Elokuvissa nähtiin La La Land, elokuva oli ihan ok ja tyttökin jaksoi lähes koko elokuvan ajan hienosti. Viikolla tyttö myös kylpi ensimmäistä kertaa omassa ammeessa, tähän asti hän on mahtunut käsienpesualtaaseen.

Pippuripihvillä
Lauantaina oltiin lähes koko päivä liikkeellä. Ajatuksena oli lähteä pyykinpesuainetta ostamaan... Mentiin kuitenkin ravintola 1h+k:hon lounaalle. Suosittelen paikkaa lämpimästi, se on Vaasan paras lounaspaikka ja listaruoatkin on kaupungin parhaimmistoa. Käytiin myös ruokakaupassa ja keksin, että haluan tabletin (olen käyttänyt jo monta kuukautta miehen tietokonetta). Matka vei tablettikaupoille ja onhan tuo kätevä väline netin selailuun.

Tänään taitaa olla kuitenkin viikon tärkein päivä, eikä vain sisksi, että me otettiin ulkoa jouluvalot pois (ei ollut joulu ainainen, kuten mies totesi). Tänään on nimittäin vaalipäivä. Kunnallisvaalit ovat erityisen tärkeät, koska kunnanvaltuustoissa päätetään mm. koulu- ja päiväkotiasiosta. Minun on äärettömän vaikea ymmärtää, miksi jotkut eivät äänestä tai niitä, jotka joutuvat houkuttelemaan esimerkiksi nuoria äänestämään. Kuulin esimerkiksi henkilöstä, joka lupasi viedä nuoren äänestämään ja sen jälkeen palkinnoksi pitsalle... Mun mielestä saa olla äänestämättä, jos siitä pitäisi palkita.
Liikunnasta kävi, kun tyttö matkusti Tulassa asuntonäytössä, äänestämässä ja kaupassa käynnin ajan.
Minulle ehdokkaan valinnassa on tärkeää, että ehdokkaalla on samanlaiset arvot kuin minulla ja sen lisäksi valtuustossa tarvittavaa osaamista. Näissä vaaleissa on käsittämätön määrä heikolla kirjoitustaidolla varustettuja ehdokkaita liikkeellä. Ei herätä minun luottamustani, jos ehdokas "lupaa puollustaa Suomalaisia tai haluaa säilyttää ilmaisen terveyden huollon palvelut".

Kävitkö sinä äänestämässä? Jos et, niin vielä ehdit. Jos ei kiinnosta, niin hae kaupasta edes Mignon-munia, ne on ihania! Herkullista loppuviikkoa.

Ei kommentteja

Hei, jätäthän kommentin! :)