Synnytys, osa 2

Synnytys, osa 1. Osassa 2 kerrottu ei ole välttämättä aikajärjestyksessä.

Sairaalaan päästyämme jouduimme odottelemaan hetken, ennen kuin pääsin tutkittavaksi. Supistuksia tuli melko tiheästi ja ulisin jo siihen malliin, että välissä kätilö kävi sanomassa, että pian on meidän vuoro. Pääsin tutkittavaksi ja olin kaksi senttiä auki. Laitoin doulalle viestiä, että saatiin jäädä sairaalaan. Käyrällä ollessa sain onneksi seisoa, paikallaan istuminen saati makaaminen olisi ollut tuskaa.

Tutkimisen jälkeen siirryin ammeeseen. Olin toivonut ammetta kivunlievitykseen (en toivo uudestaan jos vielä joskus synnytän). Supistusten aikana valuin pitkin ammetta, eikä ammeesta tuntunut olevan hyötyä. Doula saapui paikalle tsemppaamaan. Reilun tunnin ammeessa olon jälkeen siirryin synnytyssaliin toiveestani.

Salissa sain istua jumppapallolla, mikä helpotti oloa. Kivulievityksesksi sain ilokaasua ja jonkin ajan päästä kipupiikin. Ilokaasun hengittäminen helpotti paljon - maski naamalla en saanut hengitettyä liian tiheästi mikä myös rauhoitti. Kipupiikki ei tehonnut mitenkään. Kuitenkin oloa rentoutti ilokaasun lisäksi omat lempimusiikit, miehen läsnäolo ja doulan hieronta supistusten aikana.

Vauvan sykettä mittaava anturi toimi hyvin epäsäännöllisesti. Vauvan voinnin seuraamisen varmistamiseksi kalvoni puhkaistaan klo 20:00 ja vauvan päähän laitettiin sykettä mittaava anturi. Samalla saan myös PCB-puudutuksen (tai sitten sain sen jo aiemmin?), puudutuksen laittaminen sattuu kamalasti, mielestäni enemmän kuin munasolupunktiossa. Luulen, etten jaksanut tsempata, koska tiesin kipua olevan tulossa vielä lisää. Kiroilen paljon. Puuduttamisen jälkeen hävettää oma käytös.

Lähellä olevasta huoneesta kuuluu vastasyntyneen itku. "Pian meillekin syntyy vauva" sanon liikuttuen, mutta pelkään silti, että jotain pahaa tapahtuu emmekä saakaan vauvaa. Jossain välissä kysyin kätilöltä, että uskooko hän lapsen syntyvän tämän päivän puolella. Uskoi, että juuri ja juuri.

PCB-puudutus toimi noin tunnin-puolentoista tunnin ajan. Olen koko ajan jumppapallon päällä. Kivuttomana hetkenä syön salmiakkia. Tosin joudun toteamaan, että synnytys on niin kovaa työtä, ettei syömisestä tule mitään. Saan uuden PCB-puudutuksen kun vanhan teho alkaa kadota. Kysyn, voinko saada sen vielä kolmannen kerran jos tarvitsen, mutta se ei kuulemma todennäköisesti enää toimisi, vaan voin saada epiduraalin. Sanon, etten halua jos pystyn mitenkään olemaan ilman. Toinen PCB-puudutus ei tehoa. Ilokaasua lisätään. Katselen kelloa, ja toivon, että ennen klo 00:00 synnytys olisi ohitse.

Jossain vaiheessa menen vessaan. Ponnistuttaa, ja kätilö sanoo, että todennäköisesti saan ponnistaa. Sisätutkimuksessa olen kuitenkin auki vain 6,5 cm. Vauvan pää on huonossa asennossa ja siksi ponnistuttaa. Teen kamalasti työtä, etten ponnistaisi. Kätilö yrittää avata käsillä kohdunsuuta, mikä on ihan kamalaa (ehdottomasti kamalinta koko synntyksessä). Siirryn sängylle kontilleen. Saan luvan varovasti ponnistaa, kun siltä tuntuu, mikä on iso helpotus.

Saan luvan ponnistaa voimalla. Pelottaa kamalasti. Ja sattuu. Huudan "antakaa kipulääkettä!!". Eivät kuulemma voi enää antaa, ja saan painokkaan käskyn rauhoittua, jotta lapsi saadaan pihalle. "Antakaa rauhoittavia!!" huudan. Eivät antaneet.

Ponnistan ja tunnen, kuinka vauva liukuu ponnistusten jälkeen takaisin ylöspäin. Pelkään, että vauvan sykkeet eivä kestä ponnistamista. Ponnistan ja kätilö sanoo vetävänsä vauvan hiuksista ulos, jos ei seuraavalla ponnistuksella tule.

Lopulta vauva syntyy, aktiivinen ponnistus kesti vain 13 minuuttia. Helpotus, fyysinen ja henkinen, on valtava. Vauva itkee. Kätilö kertoo, että pieni tyttövauva on syntynyt kello 23:13. Vauva itkee ja olen täysin pihalla siitä, mitä tapahtui. Mies ottaa kuvan vauvasta ja näyttää sen minulle. En ymmärrä kuitenkaan kunnolla, mitä on tapahtunut.

Vauva nostetaan viimein rinnalleni. En ole koskaan nähnyt yhtä pientä ja ihanaa vauvaa. <3 Vauva on 47 cm pitkä ja painaa 2840 grammaa.

Ei kommentteja

Hei, jätäthän kommentin! :)