Muurahaisia housuissa

Olen helposti innostuva, hieman pakkomielteinenkin persoona. Innostun mistä milloinkin: uuden asunnon ostamisesta, lomamatkan suunnittelusta, käsitöistä jne. Nyt innostaa kaikki edellä mainittu ja moni muukin asia. Tietysti raha on aina pieni ongelma. Äitiyslomalla ei ole (eikä nyt muutenkaan) kamalasti rahaa ostella jatkuvasti lomamatkoja (pitäisi päästä Tonavan-risteilylle) tai uusia asuntoja (vanhassakin on vielä laittamista). Käsitöitä en osaa tehdä, joten tilasin vimmassani ompelijalta pipon tytölle ja hoitolaukun, koska pakko se on todeta, ettei minun kaapissa olevat kankaat valmiiksi tuotteiksi itsestään muutu.

Tulee mieleen myös hyvä esimerkki mun innostuneisuudesta. Jäin yksi kesä työttömäksi ja lähdin ihan tosissani selvittämään, kuinka voisin perustaa liikkuvan ruokakioskin. No, Helsingissä tällainen toimisi jos pitkäjänteisyys riittäisi järkevään toteutukseen, mutta kun pitkäjänteisyyttä on vähänlaisesti ja asutaan Vaasassa, missä ruokakulttuuri tulee hieman jäljessä... Mutta, me oltaisiin Salattujen Elämien Jannen kanssa aika lyömätön parivaljakko, ruokakärrybisneksessä ja monessa muussakin. Tässä välissä pitää kiittää korkeampaa voimaa siitä, että minun mieheni on ihan täysijärkinen.

Meinasin virkata raskausaikana vauvalle peiton - siitä lähti tulemaan niin vino, etten viitsinyt enää jatkaa. Nyt peiton puolikas odottaa kaapissa inspiraatiota.

Elämä on vaikeita valintoja täynnä, etenkin kun luonne on satalasissa puutapäin ja "hei haluan ilmapallon eipäs kun haluankin kuumailmapallon". Haluaisin hakea opiskelemaan jotakin, mutta en tiedä mitä, kun kaikki kiinnostaa kamalasti, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi paljoa. Tässä elämäntilanteessa tuntuu järjettömältä hakea opiskelupaikkaa koska olisiniinhienoaopiskella, eikä nyt ole enää oikea aika opiskella ja todeta, että opiskelu on kivaa, mutta ala ei ole oikea.

Olen opiskellut yliopistossa ja kandiryhmän alkaessa totesin, etten siltä alalta löydä mieluista työtä. Lähdin opiskelemaan lastenohjaajaksi ja jätin yliopiston. Ajelin 2,5 vuotta yli 80 kilometrin koulumatkaa kotipaikkakunnalle mistä olin juuri muuttanut Vaasaan. Vaikka ratkaisu kuulostaa typerältä, oli se minulle oikea. Harmi, kun etukäteen ei tiedä, mikä riski kannattaa ottaa ja mikä ei.

Kamalasti mietityttää muutenkin tulevaisuus. Minne meidän lapsi menee hoitoon ja koska? Kovin pientä en haluaisi laittaa hoitoon ja yksi mahdollisuus olisi ruveta perhepäivähoitajaksi. Siitä lähtee taas oravanpyörä pyörimään, kun meidän asunto on aika pieni ja jos olisin kotona töissä, olisi kiva saada isompi asunto ja jos asuntoa harkitsee vakavasti ei kannattaisi tuhlata säästöjä matkusteluun... 

Jos kekskisin jonkun järkevän projektin mihin suunnata tämä into (hulluus) niin olo helpottuisi kummasti. Onko kukaan muu yhtä rauhaton ja suunapäänä uusiin seikkailuihin hyppäämässä kuin minä? Kuinka pärjäät ja ehkä perustavanlaatuisempana kysymyksenä: kuinka läheiset pärjäävät sinun kanssasi?

16 kommenttia

  1. Tuo peitto näyttää kivalta! Minä muuten jätin vakituisen työni sairaanhoitajana ja olen nyt perhepäivähoitaja. Melkein vuoden hoidin lapsia ahtaasti kerrostalokolmiossa. (Meitä on 6 henkinen perhe). Nyt työ on huomattavasti helpompaa ja mukavampaa, kun muutimme isompaan asuntoon. En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona. Nyt on näin ja koitan elää hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ihanan iso perhe. :) Ehkä siis meillekin mahtuisi!

      Poista
  2. Voi, täälläkin on jo vaihdettu uraa kertaalleen ja opiskeltu toista ammattia ja vielä uutta tutkintoa enkä vieläkään tiedä, mitä minusta "isona" tulee... Ehkä se on vähän tällaista itsensä etsiskelyä joistakin meistä. Muuten, voisit jatkaa peitosta mekon tytölle, siihen sopisi hyvin tuollainen liehuhelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida taidot riittää mekkoon. Saa nähdä mitä tuosta tulee, pois ei viitsisi heittää kun sen verran on lankaa jo tuohon mennyt. :D

      Poista
  3. Minäkin haluaisin opiskella - mutta opiskelijaelämän budjetti ei houkuttele ;P Yliopistopaikkakin on olemassa, mutta palkkatulot houkuttavat sen verran paljon, että en ole valmis kituuttamaan taas edes sitä paria vuotta, joka maisterin papereihin vaadittaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yliopistossa pystyisi montaa alaa lukemaan hyvin myös työn ohessa, ainakin hitaaasti. :) Harmittaa, että täällä Vaasassa ei ole yliopistolla mitään mikä minua kiinnostaisi tarpeeksi.

      Poista
  4. Hitsit miten tuttuja ajatuksia. Minäkin lopetin kandiin opiskelut yliopistossa kun tajusin, ettei työllistyminen sillä alalla ole mitenkään itsestään selvyys. Nyt olen valmistumassa työn ohessa opiskellen lastentarhanopettajaksi eikä ole vaihto kaduttanut. Mahtavaa, että nykyään on niin paljon vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia vaikka (myös) tämmöiselle helposti innostuvalle ihmiselle olisi elämä ehkä helpompaa vanhan-ajan-rajallisten mahdollisuuksien-maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LTO-opinnot voisi olla minullekin yksi vaihtoehto. :)

      Poista
  5. Ihana postaus! Mä myös innostun herkästi, mutta pienemmän mittakaavan asioissa. Isoissa jutuissa kuten muuttaminen, opiskelu yms. oon hitaampi ja mietin aika tarkkaan, mitä haluan. Toisaalta sitten taas uskon intuitioon ja siihen, että jos jokin juttu tuntuu heti hyvältä (ja varsinkin jos se pienen tutkiskelun ja pohdinnan jälkeen on edelleen siisti juttu), se kannattaa toteuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon ennen innostunut vaan pienissä asioissa, mutta nyt kun on hyvä järjen ääni vierellä, niin voi intoilla turvallisesti isommissakin asioissa. :D

      Poista
  6. Ihanasti intoa pursuava postaus! Itse olen harkitsevampaa luonnetyyppiä ja sitten ärsyttääkin se että kaikkea on pakko aina jahkata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on myös harkitsevampi, joskus se on ihan kivaa, mutta joskus ärsyttää. ;D

      Poista
  7. No juu, vähän tätä aihetta sivusinkin tämän päivän postauksessa. Minulla on sata projektia ja puuhaa koko ajan, enkä koskaan osaa sanoa ei, vaan innostun aina. Mutta hei, tämä innostuminen on vienyt asumaan Thaimaahan (hetken päähänpisto), ajamaan moottoripyöräkortin, perustamaan blogin jne. Monta juttua olisi jäänyt tekemättä, jos olisi jäänyt harkitsemaan. Meillä on se paha, että olemme molemmat miehen kanssa aikamoisia innostujia, eli joskus on mietitty jälkikäteen, olisiko pitänyt hetki harkita.

    Innostuminen on ihanaa, mutta joskus olisi hyvä osata olla paikallaankin. Kai. :D Oikein ihanaa vappua Maria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se. :D Ehkä sitä oppii nyt ainakin lapsen myötä. :)

      Poista
  8. Minäkin innostun helposti, mutta projektini ovat pienempiä: Vaatehuoneen siivous, jumppahaaste, mitä näitä nyt on ollut... Into kokeilla uutta vie elämässä eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun innostuisin minäkin joskus siivoamisesta tai jumppaamisesta. :D Tai vaikka salaatin syömisestä. :D

      Poista

Hei, jätäthän kommentin! :)