Laskettu aika

Tänään on laskettu aika, rv 40+0. Tänään oli myös toivottavasti viimeinen neuvolakäynti, seuraava käynti on varattu viikon päähän. Jos vauvaa ei vielä sittenkään kuulu, on yliaikaiskontrolli viikolla 41+5 ja käynnistys pian sen jälkeen.

Neuvolassa testattiin tuttuun tapaan pissasta proteiinit ja sokeri. Huomasin myös (osan?) limatulppaa irronneen. Verenpaine oli noussut hieman entisestä ja oli selvästi korkeimmillaan koko raskausaikana (120/81). Paino kipusi jälleen uudelle kymmenluvulle. Vauvan pää oli todella alhaalla eikä vauva kuulemma pääse enää juurikaan liikkumaan. Välillä vauva painaa todella kovaa alaspäin ja pienet nyrkiniskut alkavat sattumaan.

Edelleen pelottaa, voiko kaikki mennä hyvin, kun raskausaika on sujunut fyysisesti helposti, mitä nyt liikkuminen on ollut vaikeaa. Olo alkaa olla ärtynyt ja kotona oleminen kyllästyttää. Ihmisten kommentit ärsyttävät ja luulen, että mieskin on huomannut minun olevan ärtynyt.

Onneksi päähän mahtuu myös suuria, positiivisia ajatuksia. Mietin paljon, miltä vauva näyttää ja miltä ensimmäinen kosketus häneen tuntuu. 

6 kommenttia

  1. Pian hän saapuu, voimia loppuun. :) meidän inssivauva syntyi 10.11 rv40+3,nyt tuhisee tyytyväisenä sylissä. :) pian odotus palkitaan.
    <3

    Jenny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä synnyttiin 40+2. :) Kirjoittelen lisää kun ehdin ja jaksan!

      Poista
  2. Oi ihanaa! Onnittelut! En malta oottaa et pääsen lukemaan kuulumisia, mut malta se nyt levätä! :) :) :) :)

    VastaaPoista

Hei, jätäthän kommentin! :)